Tiivistelmä

Väitöskirjatyöni tutkimuskohteena on tanssi-instituutioiden arki. Kahdeksan tanssijan ja kuuden tanssinopettajan yksilöllisiin haastatteluihin perustuvan aineiston avulla olen tarkastellut sitä, millaiseksi ja miten tanssitaiteilijat konstruoivat jokapäiväistä arkeaan kertoessaan siitä. Näkökulmani tanssitaiteilijoiden puheeseen on ollut kulttuurinen, ja olen tarkastellut tanssitaiteilijoiden puhetta yhtäältä sisällöllisesti (mitä he kertovat) ja toisaalta muodon kautta (miten he kertovat). Olen tulkinnut puheen sisällöt ja puhetavat sellaisiksi kulttuurisiksi resursseiksi, joita käyttäen tanssitaiteilijat yhtäältä ylläpitävät ja uusintavat sekä toisaalta muuntavat yhteistä arkeaan tanssi-instituutioissa.

Työni teoreettis-käsitteellisessä luvussa kysyn, miten instituutiot, tanssin taidemaailma ja arki ilmenevät niin yksilöllisessä kuin yhteisessä elämismaailmassamme. Tukeudun teoreettisessa jäsennyksessäni fenomenologiseen sosiologiaan Alfred Schutzin johdattamana. Lauri Rauhalan eksistentiaalis-fenomenologisen ihmiskäsityksen mukaan ottaminen täydentää työni teoreettista perustaa tärkeällä tavalla. Näistä lähtökohdista ymmärrän arjen pitkälti tapana kokea maailma ja tässä siis tanssi-instituutiot. Arjessa mukaudutaan tanssi-instituutioissa vallitseviin oletuksiin, käyttäytymissääntöihin ja käytäntöihin, jotka näyttävät usein itsestään selviltä ja jopa pakonomaisilta. Juuri nämä arjen rutiininomaiset toistot, puolihuolimattomat itsestäänselvyydet ylläpitävät instituutioita ja instituutioitumisen prosesseja. Arki on toistoa ja siksi instituutioiden ytimessä.

Tutkimusmetodologiaan ja -prosessiin painottuvassa luvussa tarkastelen kysymyksiä todellisuuden ja tiedon luonteesta sekä tietämisen mahdollisuuksista ja tavoista. Tutkimukseni liittyy sosiaalisen konstruktionismin traditioon, jossa tiedolle ei ymmärretä olevan mitään yksiselitteistä ”totuuden” kriteeriä. Sen sijaan tieto on aina jostakin näkökulmasta, jotakin tarkoitusta varten ja jossakin sosiaalisessa suhteessa merkityksellistettyä. Yksi työni keskeisiä lähtökohtia on kollaboratiivinen tutkimusote. Tällaisella työtavalla olen halunnut osallistaa haastattelemani tanssitaiteilijat heidän arjestaan kertovan aineiston työstämiseen, mikä avasi itselleni mahdollisuuksia aineiston moninaisille tulkinnoille. Kollaboratiivisella lähestymistavalla olen halunnut myös kysyä ja kyseenalaistaa tutkijan positiota ja valtaa toisten ihmisten arjen kertojana.

Hahmotan työni kirjallisena ja moniäänisenä kollaasina, jolla olen halunnut korostaa tanssi-instituutioiden arkeen liittyvän puheen sisällöllistä moninaisuutta ja kokemusten omintakeista kerrontaa, polyfoniaa. Tutkimukseni on tuonut esiin, että vaikka arjen sisällöt moninaisine käytäntöineen toistuvat eri tanssitaitelijoiden puheessa lähes samanlaisina, ovat puhetavat hyvinkin erilaisia. Tanssi-instituutioiden arkeen liittyvien diskurssien moninaisuus, niiden päällekkäisyys, rinnakkaisuus ja ristiriitaisuus on ollut tutkimukseni yksi vaikuttavimmista oivalluksista itselleni. Se osoittaa yhden mahdollisuuden tarkastella tanssi-instituutioiden ja muidenkin instituutioiden arkea moninaisena elämismaailmana yhden kulttuurisen monoliitin sijaan.

Arjen varsin hämäräkin käsite täsmentyy haastattelemani tanssitaiteilijoiden puheessa arjen ajallisuudeksi, kehollisuudeksi, tilallisuudeksi ja sosiaalisuudeksi. Arjen aika osoittautui täydeksi, jopa ahtaaksi. Se on sellaista, josta ei ainakaan kovin helposti pääse irti. Arjen kehollisuus ja tilallisuus kietoutuvat toisiinsa. Kysymys on siitä, miten tanssitaiteilijat kokevat itsensä omaa tilaa luoviksi ja sitä omalla tavallaan eläviksi subjekteiksi. Miten heillä on mahdollisuus liikkua siten, että he ovat riittävästi oman toimintansa suuntaajia ja tilassa vapaasti liikkuvia? Arjen sosiaalisuuden keskeiset kysymykset koskettavat toisten ihmisten kohtaamisia erilaisissa tilanteissa ja muodoissa. Yhtenä piirteenä tässä puheessa ilmeni yhtäältä liittyminen toisiin tanssitaiteilijoihin (arjen kodintuntu) ja toisaalta etääntyminen toisista tanssitaiteilijoista. (ulkopuolisuus, erillisyys, yksinäisyys). Yksi arjen kuvauksia läpäisevä teema on muutos. Tässä tutkimuksessa muutos kietoutuu tanssitaiteilijoiden toimijuuden ja tanssi-instituutioiden arjen pakkojen suhteeseen.

Tarkastelemalla arkea tanssitaiteilijoiden erilaisista näkökulmista ja osoittamalla arjen moninaisuutta olen tuonut esille kuinka tutut elämän osa-alueet voidaan tulkita uudella tavalla ja nähdä erilaisessa valossa. Tutkimukseni on puheenvuoro, jonka tarkoituksena on yhtäältä kannustaa kyseenalaistamaan joskus varmoilta näyttäviä totuuksia ja toisaalta antaa tilaa vaihtoehtoisille näkemyksille ja elämänmuodoille.