|

Teatterikorkeakoulun opintotukilautakunnan ohjesääntö
1 §
Teatterikorkeakoulussa on opintotukilautakunta, jossa on puheenjohtajan lisäksi kolme jäsentä ja kullakin jäsenellä henkilökohtaiset varajäsenet. Opintotukilautakunnan kokouksiin voidaan kutsua lisäksi asiantuntijoita. Teatterikorkeakoulu on tehnyt Kansaneläkelaitoksen kanssa sopimuksen tehtävien hoitamisesta opintotukilautakunnassa opintotukilain 9 a §:n ja opintotukiasetuksen 10 §:n mukaisesti.
2 §
Opintotukilain asettamisesta, kokoonpanosta, tehtävistä, kokoonkutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta on voimassa, mitä opintotuesta annetun lain 9 §:ssä, 9 a §:ssä ja asetuksen 9 §:ssä on säädetty.
3 §
Opintotukilautakunnalle kuuluvat asiat ratkaisee:
- opintotukilautakunta kokouksessaan tai
- opintotukilautakunnan puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja tai
- opintotukilautakunnan sihteeri tai muu yliopiston opintotukitehtävien hoitoon määräämä virkamies.
Opintotukilautakunnan kokouksen tai puheenjohtajan päätöksenteko tapahtuu opintotukilautakunnan sihteerin tai muun yliopiston määräämän opintotukitehtäviä hoitavan virkamiehen esittelystä.
4 §
Opintotukilautakunnan tehtävänä on opiskelijoiden opintojen edistymisen seuranta opintotuesta annetun lain 5 b §:n sekä opintotukiasetuksen 4 §:n mukaisesti sekä kesäaikana harjoitettavien opintojen ja ulkomailla harjoitettavien opintojen opintotukeen oikeuttavan riittävän laajuuden määritteleminen. Opintotukilautakunta antaa pysyväisohjeet asioiden käsittelemisestä ja ratkaisemisesta yksittäistapauksissa opintotukilautakunnassa.
5 §
Opintotukilautakunnalle kuuluvat asiat ratkaisee opintotukilautakunta kokouksessaan silloin kun on kysymys:
-
opintotuen epäämisestä, lakkauttamisesta tai takaisinperimisestä siksi, että opintotukea saaneen opiskelijan opintojen ei katsota edistyneen riittävästi opintotuesta annetun lain 5 b §:n ja opintotukiasetuksen 4 §:n tarkoittamalla tavalla,
-
aiheetta maksetun tuen takaisinperinnästä luopumisesta osittain tai kokonaan opintotukilain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla,
-
opintotukilain 7 a §:ssä tarkoitetun opintotuen enimmäisajan pidennyksen päättämisestä opiskelun jäljellä olevaksi ajaksi opiskelijalle, joka on saanut opintotukea yhden ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista varten tarkoitetun enimmäisajan,
-
opintojen päätoimista harjoittamista ja opinnoissa edistymistä koskevista lausunnoista muiden etuuksien maksajille sen mukaan, mitä asiasta säädetään ja
-
lausunnon antamisesta valitusasioissa ja muissa opintotukeen liittyvissä asioissa.
Opintotukilautakunta voi antaa pysyväis- ja menettelyohjeet edellytyksistä, joiden perusteella opintotukilautakunnan puheenjohtaja, sihteeri tai muu opintotukiasioita hoitava virkamies voi ratkaista 1 momentissa tarkoitetun asian.
6 §
Opintotukilautakunnan sihteeri tai muu opintotukiasioita hoitava virkamies ratkaisee muut kuin 4 ja 5 §:ssä tarkoitetut asiat. Opintotukilautakunta voi ottaa kokouksessaan käsiteltäväksi asian, joka muuten kuuluisi puheenjohtajan, sihteerin tai muun virkamiehen ratkaistavaksi. Opintotukilautakunnan sihteeri tai hänen estyneenä ollessaan muu opintotukiasioita hoitava virkamies voi siirtää ratkaistavakseen kuuluvan asian opintotukilautakunnan kokoukselle tai puheenjohtajalle tai puheenjohtaja ratkaistavakseen kuuluvan asian lautakunnan kokoukselle.
7 §
Kokouskutsu opintotukilautakunnan kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme (3) arkipäivää ennen kokousta.
8 §
Kokouksessa pidetään pöytäkirjaa, jonka allekirjoittavat puheenjohtaja ja esittelijä.
9 §
Opintotukilautakunnan päätökset allekirjoittaa opintotukilautakunnan sihteeri tai muu opintotukiasioita hoitava virkamies. Sihteeri tai muu virkamies huolehtivat asiakirjojen säilyttämisestä ja niiden myöhemmästä arkistoinnista. Opintojen edistymiseen ja muihin lakisääteisiin tehtäviin liittyvät asiakirjat sekä kokousten pöytäkirjat säilytetään yliopiston arkisto-ohjesäännön mukaisesti ja sopimusvaraiseen ratkaisutoimintaan sekä seurantaan ja valvontaan liittyvät asiakirjat Kansaneläkelaitoksen ohjeiden mukaisesti.
10 §
Opintotukilautakunnan jäsenellä on oikeus tutustua kaikkiin opintotukilautakunnan käsiteltävänä oleviin asiakirjoihin.
11 §
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) tarkoitettu vaitiolovelvollisuus koskee yliopistossa opintotukilautakunnan jäseniä ja asiantuntijoita, yliopiston palveluksessa olevia ja muita sen tehtäviä suorittavia.
12 §
Yliopisto maksaa opiskelijajäsenille kokouspalkkion samoin perustein kuin yliopiston muissa hallintoelimissä oleville opiskelijajäsenille.
13 §
Tämä ohjesääntö tulee voimaan 1.10.2004.
Teatterikorkeakoulun
hallitus 30.9.2004 (kokous 4/2004):
Esitys Päätettäneen hyväksyä liitteenä oleva opintotukilautakunnan uusi ohjesääntö,
joka astuu voimaan 1.10.2004.
Päätös Esityksen mukainen.
 |
Teatterikorkeakoulu
Käyntiosoite: Haapaniemenkatu 6, 00530 Helsinki
Postiosoite: Teatterikorkeakoulu, PL 163, 00531 Helsinki
Puhelin: (09) 431 361 (vaihde)
Faksi: (09) 4313 6200
© Copyright Teatterikorkeakoulu 2006 |
|