![]() |
|
|
Ulkomailla opiskelusta aiheutuu aina ylimääräisiä kustannuksia verrattuna opintoihin Suomessa. Ulkomaille lähtevän kannattaakin selvittää hyvissä ajoin, mitä opiskelu ulkomailla maksaa ja miettiä, riittävätkö omat varat. Korkeakoulujen välisten vaihto-ohjelmien kautta lähtevät vaihto-opiskelijat saavat yleensä pienehkön apurahan, eikä heidän useimmiten tarvitse maksaa kohdeyliopiston lukukausimaksuja. Siitä huolimatta eteen saattaa tulla kirjoittautumis-, kirjasto- ja muita maksuja. Ennen kuin lähdet ulkomaille, ota selvää pankistasi, miten rahaliikenne maiden välillä hoidetaan (esim. VISA tai VISA Electron kortit). Tilin avaaminen voi onnistua jo ennen lähtöäsi; useimmissa maissa tilin voi avata kuitenkin vasta paikan päällä ja mukana pitää olla erilaisia dokumentteja kuten oleskelulupa ja vastaanottavan korkeakoulun hyväksymistodistus. Opintotuki Opintotukea voidaan myöntää ulkomailla opiskeluun, jos opinnot vastaavat tuettavia opintoja Suomessa tai sisältyvät Suomessa suoritettavaan tutkintoon. Jos opiskelija suorittaa tutkintoa suomalaisessa oppilaitoksessa ja opiskelee siihen liittyen tilapäisesti ulkomaisessa oppilaitoksessa yhtäjaksoisesti vähintään kahdeksan viikon ajan, hänelle voidaan myöntää ulkomailla opiskelevan opintotuki. Ulkomailla opiskeleva voi saada opintorahaa maksimissaan 259 euroa kuukaudessa. Ulkomaan asumislisä on eräitä alhaisen vuokratason maita lukuun ottamatta 180,80 euroa kuukaudessa. Opintolainan valtiontakaus on ulkomaisissa opinnoissa 360 euroa kuukaudessa. Korotuksia on haettava etukäteen. Opiskelijan omat, vanhempien ja puolison tulot otetaan huomioon ulkomailla opiskelevan opintotuessa samoin kuin Suomessa opiskelevan. Opintopalveluiden opintoneuvojalta saat lisätietoa hakumenettelystä. Ennen ulkomaille lähtöään opiskelijan on syytä neuvotella pankin kanssa opintolainan nostamiseen ja maksamiseen liittyvistä yksityiskohdista. Muista, että opintoraha maksetaan kuukausittain suomalaiselle tilillesi. Rehtorin ja laitosten apurahat TeaK jakaa vuosittain henkilökohtaisia apurahoja kirjoilla oleville perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoille. Osan apurahoista jakaa rehtori ja osan laitokset. Apurahoilla tuetaan mm. kansainväliseen yhteistyöhön liittyvää vaihtoa ja kursseille osallistumista. Opintopalvelut tiedottaa rehtorin apurahoista; laitoksilta saat lisätietoa niiden jakamista apurahoista. Hakuaika saattaa vaihdella vuosittain, joten apurahaa kannattaa kysellä hyvissä ajoin. Säätiöt ja rahastot Erilaiset säätiöt, rahastot, yhdistykset ja järjestöt myöntävät apurahoja ulkomailla opiskelua ja tutkimusta varten. Perustutkinto-opiskelijoille ei kuitenkaan ole valitettavasti paljon apurahoja tarjolla. Apurahahakemuksen laadinta Apurahahakemuksen laadintaan kannattaa panostaa, sillä sen perusteella tehdään ratkaisu apurahan myöntämisestä. Vähimmäisvaatimus on koneella kirjoitettu hakemus! Tässä muutamia vinkkejä hakemuksen laatimista varten:
yleisiä ohjeita apurahahakemuksen tekoon Hyödyllisiä linkkejä mm. http://www.teak.fi/rekry/apuraha.htm
http://www.syl.helsinki.fi/opiskelijat/apurahat.html
http://www.kela.fi http://www.skr.fi http://www.kulturfonden.fi http://www.cimo.fi ja
www.maailmalle.net http://www.norfa.no http://www.kulttuuri.net http://www.eurocult.org http://www.nordiskkulturfond.dk http://www.nordscen.dk http://www.norden.org
|