|

Teatterikorkeakoulun strategia
2012
1 TEATTERIKORKEAKOULUN TEHTÄVÄ JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ
1.1 Toiminta-ajatus
1.2 Visio
1.3 Toimintaympäristö
1.4 Arvot
2 PERUSTUTKINTOKOULUTUS
3 JATKOTUTKINTOKOULUTUS
4 TUTKIMUS JA TAITEELLINEN TOIMINTA
5 KEHITYS- JA PALVELUTOIMINTA
6 YHTEISKUNNALLINEN VUOROVAIKUTUS
7 KANSAINVÄLISTYMINEN
8 HENKILÖSTÖ
Hyväksytty Teatterikorkeakoulun
hallituksessa 16.5.2007
1 TEATTERIKORKEAKOULUN TEHTÄVÄ JA
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
1.1
Toiminta-ajatus
Teatterikorkeakoulun toiminnan perusta on käsitys esittävien
taiteiden arvosta yksilölle ja yhteisölle. Teatterikorkeakoulu palvelee
taidetta, opiskelijoita ja yhteiskuntaa olemalla kansallisen ja
kansainvälisen taide- ja tiedeyhteisön arvostama koulutus- ja
tutkimusyksikkö.
Tanssi ja teatteri, niiden harjoittaminen ja niistä nauttiminen,
kuuluvat kulttuurien ja yhteisöjen elämään. Ne ja niiden sovellukset ovat
omalakisia, kehittyviä taiteita. Niillä on oma, välineellisyydestä vapaa
arvonsa. Ne heijastavat, vahvistavat ja kritisoivat yhteiskunnan
rakenteita, tavoitteita ja arvoja. Ne tarjoavat esteettisiä,
emotionaalisia ja älyllisiä elämyksiä. Jokainen elävä esitys jatkaa ja
uudistaa vuosituhantisia perinteitä. Jokainen esitys, tavoitteistaan
riippumatta, on repliikki keskusteluun joka kehittää yhteiskuntaa
avoimeksi, sivistyneeksi ja inhimilliseksi.
Teatterikorkeakoulussa on mahdollisuus suorittaa tanssitaiteen maisterin
tutkinto tanssijan, koreografin ja tanssinopettajan koulutusohjelmissa
sekä teatteritaiteen maisterin tutkinto näyttelijäntyön, ruotsinkielisen
näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, esitystaiteen ja -teorian,
teatteri-ilmaisun opettajan sekä valo- ja äänisuunnittelun
koulutusohjelmissa.
Teatterikorkeakoulu kantaa päävastuun ruotsinkielisten tanssi- ja
teatteritaiteilijoiden koulutuksesta. Ruotsinkielisen näyttelijäntyön
laitoksella on lisäksi maisteriohjelma NorMa, jossa muissa pohjoismaissa
kandidaatin tutkinnon tehneet näyttelijät voivat suorittaa maisterin
tutkinnon.
Teatterikorkeakoulussa jatko-opinnot johtavat tanssitaiteen tai
teatteritaiteen lisensiaatin ja tohtorintutkintoon.
1.2 Visio
Teatterikorkeakoulu on kansainvälistyvä esittävien taiteiden
yliopisto, aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja taidealojensa
rohkea ja jääräpäinen uudistaja.
Esittävien taiteiden yliopisto
- Teatterikorkeakoulu on autonominen taideyliopisto, joka harjoittaa
taiteellista ja tieteellistä tutkimusta ja antaa ylintä esittävien
taiteiden koulutusta.
- Teatterikorkeakoulussa esittäviin taiteisiin kuuluvat tanssi,
teatteri, valo-, ääni- ja esitystaide ja niiden nykyiset sovellukset
sekä uudet esittämisen muodot.
- Koulutus perustuu taiteen saavutuksiin ja tutkimukseen.
- Koulutus tarjoaa ammattitaidon lisäksi vahvan sivistyksellisen ja
teoreettisen perustan taiteilijuudelle.
Kansainvälistyvä
- Teatterikorkeakoulu on kansainvälisesti aloitteellinen.
- Teatterikorkeakoulu lisää opetuksen ja tutkimuksen kansainvälistä
liikkuvuutta.
- Teatterikorkeakoulun kansainvälistä toimintaa leimaa vastavuoroisuus
ja vastuullisuus.
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
- Teatterikorkeakoulu toimii yhteistyössä taide- ja yliopistokentän
kanssa.
- Teatterikorkeakoulu toimii aktiivisessa vuorovaikutuksessa muun
yhteiskunnan kanssa ja ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
- Teatterikorkeakoulu toimii kulttuuri- ja koulutuspoliittisena
keskustelijana ja aloitteentekijänä.
- Teatterikorkeakoulu palvelee yhteiskuntaa kouluttamalla esittävän ja
soveltavan taiteen osaajia sekä pedagogeja.
Taidealojensa rohkea ja jääräpäinen uudistaja
- Teatterikorkeakoulun koulutus pohjautuu perinteen tuntemukseen ja
tähtää taiteen uudistamiseen.
- Teatterikorkeakoulu arvostaa koulutuksessaan pitkäjänteistä,
kriittistä ja tutkivaa otetta.
- Teatterikorkeakoulu tunnistaa ja vaalii utopian mahdollisuutta
taiteessa.

1.3
Toimintaympäristö
Teatterikorkeakoulun toimintaympäristönä on kansallinen ja
kansainvälinen yliopisto- ja taidekenttä. Teatterikorkeakoulun lähin
yhteistyöpiiri on taideyliopistot, joiden kanssa tehdään päivittäistä
yhteistyötä.
Teatterikorkeakoulu on vuoropuhelussa taidekentän kanssa. Taidekenttä
muuttuu ja heijastaa koko yhteiskunnan muutosprosesseja. Uudet taiteiden
välillä liikkuvat esittämisen muodot, esimerkiksi esitystaide ja
sirkustaide sekä taiteen uudet sosiaaliset tehtävät, kuten yhteisöteatteri
lisääntyvät. Teatterikorkeakoulu on valmis uusiin avauksiin, kuten
sirkustaiteen koulutusohjelman käynnistämiseen. Tanssin ja teatterin
käyttö lisääntyy muiden alojen koulutuksessa, yhteiskunnallisessa
toiminnassa ja yrityselämässä. Monikulttuurisuus on luonteva osa
Teatterikorkeakoulun toimintaa ja vaikuttaa taiteen sisältöön, kysyntään
ja tuotantoon. Se luo uusia yleisöjä ja koulutustarpeita.
Teatterikorkeakoulu tekee monipuolisesta yhteistyötä erityisesti muiden
taideyliopistojen kanssa opetus- ja esitystoiminnassa,
täydennyskoulutuksessa ja tukipalveluiden järjestämisessä.
Teatterikorkeakoulu suhtautuu myönteisesti taideyliopistojen yhteistyön
tiivistämiseen ja haluaa olla aktiivisesti mukana suunnittelemassa
erilaisia ratkaisuja, jotka tukevat Teatterikorkeakoulun strategisia
linjauksia ja koko Suomen taide-elämän ja yhteiskunnan etua.
Teatterikorkeakoulu harjoittaa yhteistyötä myös tiedeyliopistojen ja
niiden taideaineiden laitosten kanssa. Yhteydenpito ammattikorkeakoulujen
kanssa on säännöllistä ja taiteen koulutuksen sisältöjä ja rakenteita,
työllisyyttä ja työnjaon toimivuutta arvioidaan yhdessä.
1.4 Arvot
Taide ja taiteen arvostus näkyvät kaikessa Teatterikorkeakoulun
toiminnassa.
Yhteisöllisyys
- Työympäristön kehittäminen ihmisten kohtaamisen mahdollistavaksi.
- Tuetaan yhteisöjen muodostumista Teatterikorkeakoulun sisällä ja
avataan yhteisöjen välisiä rajapintoja.
- Moniarvoisuus ja yhdenvertainen kohtelu.
- Suvaitsevaisuus ja kunnioittaminen.
Luottamus
- Opetustilanteen luottamuksellisuus.
- Jokaisen yksilön oikeus tulla kuulluksi ja otetuksi huomioon.
- Päätösvallan ja vastuun hajauttaminen organisaatiossa.
- Päätöksenteon ja viestinnän avoimuus ja johdonmukaisuus.
Ruumiillisuus
- Ihmisen ottaminen huomioon kokonaisuutena.
- Ruumiillisen ja hiljaisen tiedon arvostaminen.
- Käsityötaitojen arvostaminen.
- Ergonomiaan panostaminen.
- Suullisen ja henkilökohtaisen viestinnän tärkeys.
2 PERUSTUTKINTOKOULUTUS
Perustutkintokoulutuksen tarkoituksena on kouluttaa teatteri- ja
tanssitaiteen kandidaatteja ja maistereita; ammattitaiteilijoita
kansallisen ja kansainvälisen taidekentän toimijoiksi. Koulutus tarjoaa
ammattitaidon sekä taiteellisen, sivistyksellisen ja teoreettisen perustan
yliopistollisille jatko-opinnoille.
Strategiset päämäärät:
- Koulutus luo taidolliset ja tiedolliset perusedellytykset ammatissa
toimimiseen kansallisesti ja kansainvälisesti.
- Koulutus tarjoaa taiteellisen, sivistyksellisen ja teoreettisen
perustan yliopistollisille jatko-opinnoille.
- Koulutus tukee taiteilijuuden ja reflektointikyvyn kehittymistä.
- Yhteistyö kansallisen ja kansainvälisen taidekentän ja muiden taide-
ja tiedeyliopistojen kanssa.
3 JATKOTUTKINTOKOULUTUS
Jatkotutkintokoulutuksen tarkoituksena on kouluttaa perustutkinnon
pohjalta tutkijoita, jotka tekevät taiteellista, taiteilijalähtöistä ja
taidepedagogista tutkimusta läheisessä yhteydessä kotimaiseen ja
kansainväliseen taide- ja yliopistokenttään.
Strategiset päämäärät:
- Taiteellisen jatkokoulutuksen aseman vahvistaminen.
- Taiteellisen tutkimuksen teoriaperustan ja menetelmien kehittäminen
jatkotutkintokoulutuksen pohjaksi.
- Jatkotutkintokoulutuksen vakiinnuttaminen osaksi kansallista ja
kansainvälistä taide- ja yliopistokenttää.
4 TUTKIMUS JA TAITEELLINEN TOIMINTA
Taiteellisen, taiteilijalähtöisen tai taidepedagogisen tutkimuksen ja
niihin liittyvän taiteen tarkoitus on laajentaa ja syventää tietoa ja
ymmärrystä esittävistä taiteista, niiden tekemisestä ja opettamisesta.
Strategiset päämäärät:
- Taiteellisen tutkimuksen vakiinnuttaminen luontevaksi osaksi
yliopisto- ja taidekenttää.
- Taiteellisen, taiteilijalähtöisen ja taidepedagogisen tutkimuksen ja
taiteellisen toiminnan tulosten hyödyntäminen taiteen tekemisessä,
opetuksessa ja yhteiskunnassa.
- Kansainvälisesti vetovoimaisen tutkimusympäristön luominen.
5 KEHITYS- JA PALVELUTOIMINTA
Kehitys- ja palvelutoiminnan tarkoituksena on tarjota osaamisympäristö
kulttuurin ja taiteen uudistumiselle, ammatillisen osaamisen
laajentumiselle ja kehittymiselle sekä luovien alojen toiminnan
mahdollisuuksien vahvistumiselle kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä
yrittäjyyden keinoin.
Strategiset päämäärät:
- Teatterikentällä tapahtuvien muutosprosessien tukeminen.
- Elinikäisen oppimisen vahvistaminen.
- Taiteilijoiden talous- ja yritysosaamisen vahvistaminen.
- Yhteistyö muiden taide- ja tiedeyliopistojen sekä
ammattikorkeakoulujen kanssa.
- Yksiköiden talousosaamisen vahvistaminen.
- Esittävän taiteen tilojen ja järjestelmien suunnittelu ja
kehittäminen.
- Esittävien taiteiden käyttöön soveltuvien uusien teknologioiden
hallinta, tutkiminen ja kehittäminen.
- Kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön lisääminen.
Kehittämis- ja palvelutoimintaa harjoittavat Suomen taideyliopistojen
koulutus- ja kehittämisinstituutti IADE ja esitystekniikan
asiantuntijayksikkö Teakon.
6 YHTEISKUNNALLINEN VUOROVAIKUTUS
Teatterikorkeakoulun koulutus ja tutkimus keskittyvät opetuksen,
taiteellisen toiminnan ja tutkimuksen laadun sekä vaikuttavuuden
takaamiseen. Teatterikorkeakoulu tuo koulutuksensa ja tutkimuksensa
tuloksia taide- ja tiedemaailman ja suuren yleisön saataville.
Teatterikorkeakoulun ydinosaaminen näkyy ja vaikuttaa entistä enemmän
yhteiskunnassa.
Teatterikorkeakoulu on aktiivinen ja ulospäin suuntautunut yliopisto ja
opiskelijoiden työ näkyy suoraan yhteiskunnassa jo opintojen aikana, sillä
muun muassa opetusteatterin toiminta on laajaa ja julkista.
Teatterikorkeakoulun esitykset levittäytyvät myös perinteisten
esitystilojen ulkopuolelle. Yliopistosta valmistuneet taiteilijat ja
taideopettajat ottavat vastuuta oman alansa kehittämisestä sekä kykenevät
perustelemaan taiteen oikeutuksen ja taideopetuksen merkityksen
yhteiskunnalle.
7 KANSAINVÄLISTYMINEN
Kansainvälisyys on osa Teatterikorkeakoulun toimintaa sen kaikilla
tasoilla. Kansainvälinen toiminta on aloitteellista, pitkäjänteistä,
joustavaa ja vastuullista. Se tukee opetuksen ja tutkimuksen tavoitteita.
Teatterikorkeakoulu edistää toiminnallaan monikulttuurisen Suomen
kehittymistä.
Teatterikorkeakoulun kansainvälistymisstrategia on jaettu neljään
toimintalinjaan:
| 1. |
Vaihto- ja vierailutoiminta,
jossa luodaan opiskelijoille, opettajille, tutkijoille ja
henkilökunnalle mahdollisuuksia kansainväliseen vaihtoon ja vierailuun
sekä avataan Teatterikorkeakoulu vastaavien ulkomaisten oppilaitosten
opiskelijoille, opettajille, tutkijoille ja henkilökunnalle. |
| |
|
| |
Strategiset päämäärät: |
| |
- Jokainen opiskelija ottaa tavalla tai toisella osaa
kansainväliseen vaihto-, harjoittelu- ja vierailutoimintaan.
- Opiskelijat kokevat kuuluvansa alansa kansainväliseen
opiskelijayhteisöön.
- Opettajille ja muulle henkilökunnalle luodaan mahdollisuuksia
ammatillisen osaamisensa kartuttamiseen kansainvälisten kontaktien
avulla.
- Jokainen tutkija osallistuu kansainvälisen tutkijayhteisön
toimintaan.
|
| 2. |
Kansainväliset tutkinnot,
joiden myötä luodaan opiskelijoille mahdollisuus suorittaa
kansainvälisiä perus- ja jatkotutkintoja sekä kansainvälisiä
opintokokonaisuuksia. |
| |
|
| |
Strategiset päämäärät: |
| |
- Teatterikorkeakoululla on yhteisiä opintokokonaisuuksia
ulkomaisten korkeakoulujen kanssa.
- Teatterikorkeakoululla on englannin tai muun kielisiä
maisteriohjelmia yksin tai yhdessä muiden suomalaisten tai
ulkomaisten taidekorkeakoulujen kanssa.
- Tohtorikoulutus on korkeaa kansainvälistä tasoa.
|
| 3. |
Kansainvälinen arki on luonnollinen osa koko organisaation
toimintaa. |
| |
|
| |
Strategiset päämäärät: |
| |
- Opiskelijat, opettajat, tutkijat ja muu henkilökunta toimivat
aktiivisesti kansainvälisissä yhteyksissä jokapäiväisessä työssään.
- Opettajat ovat perillä alansa ja sen opetuksen tilanteesta ja
kehityksestä eri maissa.
- Teatterikorkeakouluun tulevat vieraat, vaihto-opiskelijat ja
vaihto-opettajat kokevat kuuluvansa korkeakoulun yhteisöön
tasa-arvoisina jäseninä.
|
| 4. |
Kotikansainvälistymisessä Teatterikorkeakoulu luo
monikulttuurisella toiminnallaan eri kulttuuritaustoista tuleville
mahdollisuuksia opiskella ja työskennellä korkeakoulussa.
Monikulttuurisuus otetaan huomioon opetuksessa ja tutkimuksessa. |
| |
|
| |
Strategiset päämäärät: |
| |
- Opetus- ja tutkimustoiminta on kiinnostavaa eri
kulttuuritaustoista tuleville.
- Opettajat, suunnittelijat ja opiskelijat ovat tietoisia
monikulttuurisuuden merkityksestä yhteiskunnassa ja vaikuttavat sen
kehittymiseen.
- Eri kulttuuritaustoista tulevien osuus korkeakoulussa toimivista
henkilöistä kasvaa.
|
8 HENKILÖSTÖ
Teatterikorkeakoulun tavoitteena on turvata strategisista tavoitteista
lähtevä osaava, innostunut ja työhön sitoutunut henkilöstö.
Strategiset päämäärät:
- Johtaminen ja esimiestyö; esimiestyötä tuetaan ja johtamisen
työkaluja kehitetään kaikilla tasoilla.
- Osaamisen ja muutosvalmiuden kehittäminen; osaamistarpeet johdetaan
strategiasta ja henkilökuntaa kannustetaan osaamisen laaja-alaisuuteen
ja monitaitoisuuteen.
- Henkilökunnan jaksaminen; tuetaan henkilökunnan jaksamista ja kykyä
muutosvalmiuteen.
|
|