Ohjauksen koulutusohjelma

Tavoitteet

Ohjauksen koulutusohjelma antaa opiskelijalle edellytykset oman taiteellisen ominaislaadun jatkuvaan kehittämiseen, valmiudet jatko-opintoihin sekä auttaa opiskelijoita kehittymään taiteilijoiksi, jotka kykenevät hankkimaan itsenäisesti tietoa sekä analysoimaan, arvioimaan ja soveltamaan sitä luovasti työskentelyssään. Opinnot tarjoavat ohjaajan ammatin harjoittamiseen liittyviä taitoja ja työvälineitä, lisäävät erilaisten työtilanteiden, työympäristöjen ja tuotantomallien tuntemusta ja hallintaa sekä tutustuttavat opiskelijan teatterikentän toimintatapoihin ja oman ammattitaidon kannalta tärkeisiin muihin taiteisiin.

Koulutusohjelman opintojen tavoitteena on tukea opiskelijan jatkuvaa persoonallista kasvua ja auttaa häntä löytämään identiteettinsä työryhmän jäsenenä ja vetäjänä. Opintojen painopiste on omien aiheiden ja oman muotokielen hahmottamisessa sekä ryhmätyön luonteeseen liittyvässä erillisyyden ja yhteisyyden hallinnassa.

Kaksiportainen tutkinto

Kaikki uudet 1.8.2005 jälkeen kandidaatin tai maisterin opinnot aloittaneet/aloittavat opiskelijat opiskelevat uuden tutkintojärjestelmän mukaan. Kandidaatin tutkinto on suoritettava ennen kuin siirrytään opiskelemaan maisterin tutkintoa. Aiemmin opintonsa aloittaneet voivat jatkaa opintojaan vanhan tutkintojärjestelmän mukaan 31.7.2008 saakka tai siirtyä uuteen järjestelmään.

Lukuvuoden alussa opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelman (hops), jonka koulutusohjelman professori hyväksyy. Opiskelija voi sisällyttää opintosuunnitelmaansa opintoja myös teatteritaiteen laitoksen muista koulutusohjelmista, mikäli työskentelyn näkökulmana on ohjaus. Kandidaatin ensimmäisen ja toisen opintovuoden opintojaksot ovat kuitenkin pääsääntöisesti pakollisia.

Ohjauksen koulutusohjelmassa on käytössä omaopettajajärjestelmä, jossa jokainen opiskelija saa vastuuopettajakseen yhden koulutusohjelman vakinaisista opettajista. Opintosuunnitelmaa tarkennetaan opiskelijan ja omaopettajan lukuvuosittain käymissä keskusteluissa. Omaopettaja seuraa opintojen etenemistä, käy taiteellista ja pedagogista keskustelua sekä antaa yksityisopetusta enintään 20 tuntia opiskelijaa kohden opintojen aikana. Palautteesta vastaa pääsääntöisesti omaopettaja.

Opiskelijan tulee ilmoittautua valitsemilleen opintojaksoille laitoksen ilmoittamana määräaikana. Opintojaksot järjestetään vain, mikäli jaksoille ilmoittautuu riittävä määrä opiskelijoita. Kaikkia jaksoja ei järjestetä vuosittain. Tarkemmat tiedot järjestettävistä jaksoista ilmestyvät lukuvuoden alussa jaettavassa kurssitarjonnassa.

Opintojen sisältö ja rakenne

Uuden kandidaattitutkinnon opinnot toteutetaan integroidun rakenteen mukaisesti. Opinnot koostuvat kokonaisuudesta, jonka muodostavat pääaineen ja sitä tukevien aineiden lisäksi tieto-opinnot. Tieto-opintoja ovat historia, sivistävät aineet sekä muiden taiteiden opinnot.

Ensimmäisenä vuonna pääaineen johtoajatuksena on psykorealistinen teatteri. Tähän yhdistettynä sivistävänä aineena on psykologia, jossa perehdytään kognitiiviseen psykologiaan, luovuuteen ja persoonallisuuspsykologiaan. Lähitaiteena ensimmäisellä vuosikurssilla opiskellaan elokuvaa.
Toisena vuonna pääaineen teemana on teatterillinen teatteri. Sivistävien aineiden otsikko on yhteiskunta: yhteiskunnalliset opinnot sisältävät muun muassa politiikan ja sosiologian historiaa ja perusteita sekä opintoja taiteen ja yhteiskunnan välisistä suhteista, taiteen asemasta ja merkityksestä muuttuvassa yhteiskunnassa. Lähitaiteena toisen vuoden opinnoissa on kuvataide.

Kolmantena vuonna pääaineen teemana on ritualistinen teatteri, joka kattaa niin antiikin kuin ritualistisen teatterin tärkeimmät kokeilijat 1900-luvulla. Sivistävä aine on filosofia: filosofian opinnot sisältävät esimerkiksi filosofian historiaa, filosofisen argumentoinnin erittelyä, nykyfilosofian suuntauksia, taidefilosofiaa, sukupuoliteoriaa ja taiteen ja filosofian välisen suhteen pohdintaa. Lähitaiteena kolmantena opiskeluvuonna on musiikki.

Historian opinnot on kunakin kandidaattitutkinnon opiskeluvuonna ajatuksellisesti yhdistetty pääaineen johtoajatukseen ja sivistävään aineeseen. Historian opinnot koostuvat luennoista ja työpajoista.
 

KANDIDAATIN TUTKINTO

Kandidaatin tutkinto antaa perusvalmiudet ohjaajantyön hallintaan.

Ohjaajaopiskelijoille suositellaan, että he koko opintojensa ajan osallistuisivat aamuliikuntaan, ohjaajantyön työpajaan, esitysten purkutilaisuuksiin sekä ohjaajan taide -tapaamisiin.

Kandidaatin tutkinnon opintopisteet

  1. vsk    2. vsk    3. vsk    kandidaatin tutkinto
PERUSOPINNOT       55
Perehdyttäminen  1      
Tietotekniikka ja tiedonhankinta 1      
Teatterihistoria ja näytelmätuntemus    6 8 6  
Työelämään!     1  
Kieliopinnot (ruotsi, englanti)   3 5  
Vapaavalintaiset opinnot   3 3  
Esitysten purku 2 2 2  
Elokuva 2      
Kuvataide   2    
Musiikki     2  
Psykologia 2      
Sosiologia   2    
Taiteen filosofia     2  
         
AINEOPINNOT       125
Ohjaajantyö 29 38 27  
Dramaturgia 5   4  
Liikunta 11 1 1  
Opinnäyte (portfolio)     6  
Henkilökohtainen opintosuunnittelu 1 1 1  
         
Yhteensä 60 60 60 180


Ensimmäinen opintovuosi

PERUSOPINNOT

Perehdyttäminen 05-XXD01
1 op
Ks. kaikille yhteiset opinnot.

Tietotekniikka ja tiedonhankinta 05-XXC01
1 op
Ks. kaikille yhteiset opinnot.

Esitysten purku 05-ODA01
2 op

Sisältö
Laitoksen opiskelijoiden taiteellisten esitysten yhteinen analysointi. Opiskelijat alustavat keskustelun kirjoittamalla vuorotellen alustuspuheenvuoron käsiteltävästä esityksestä.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Opiskelija osallistuu vähintään kahdeksaan purkutilaisuuteen opiskeluaikanaan ja tekee alustuksen vähintään kahdesta esityksestä.
Opettajat
Ohjaajantyön professori ja lehtorit

Teatterihistoria ja näytelmäntuntemus
6 op
Katso teatteritaiteen laitos.

Psykologia 05-ODA07
2 op

Sisältö
Perehdytään kognitiiviseen psykologiaan (havaintoprosessit, tarkkaavaisuus, muisti, ajattelu, oppiminen), luovuuteen ja persoonallisuuspsykologiaan.
Toteutustavat
Luennot, pienryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty.
Suoritustavat
Esseitä, käytännön harjoitustöitä ja niiden esittelyjä.
Opettaja
Tuntiopettaja

Elokuva 05-ODA04
2 op

Sisältö
Merkittävien elokuvien katselu ja niiden analysointi luennoivan opettajan alustuksen pohjalta.
Tavoitteet
Perehdyttää opiskelija elokuvataiteen ominaislaatuun, sen kerrontakeinoihin, kuvalliseen ilmaisuun ja näyttelijän taiteeseen.
Toteutustavat
Luennot, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, essee
Oppimateriaali
Alan kirjallisuutta, ilmoitetaan myöhemmin
Opettaja
Tuntiopettaja

AINEOPINNOT

Ohjaajantyön kokonaisuus I: näyttelijä ja näyttämö

Perusseminaari 05-OXD01
4 op

Sisältö
Perusseminaari on näyttelijä- ja ohjaajaopiskelijoiden yhteinen aloitusseminaari. Perehdyttäminen luovuuden yleisiin ehtoihin ja ryhmätyöskentelyyn.
Tavoitteet
Tavoitteena on teatterin perustekijöiden tunnistaminen ja yhteisen käsitteistön ja kielen luominen teatteritaidetta eri suunnista lähestyvien opiskelijoiden kesken. Tavoitteena on antaa yleiskuva teatterin eri osa-alueista, työtehtävistä ja teatterille ominaisista työtavoista.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen
Opettajat
Tiina Pirhonen, Kari-Pekka Toivonen

Havainnosta tilanteeseen 1 05-OXD02
3 op

Sisältö
Kurssi käsittelee havaintojen tekemistä ja niiden purkamista draamallisiksi tilanteiksi. Kurssi sisältää systemaattisia, havaintojen tekemiseen liittyviä harjoituksia ja niiden analysointia. Havaintoja työstetään erilaisiksi draamallisiksi teksteiksi ja kohtauksiksi yhdessä näyttelijöiden, ohjaajien ja kirjoittajien kanssa.
Tavoitteet
Tavoitteena on opettaa opiskelijaa käyttämään havaintojaan oman taiteellisen materiaalin lähteenä, ja sitä kautta auttaa opiskelijaa löytämään oman ilmaisukielensä perusteet.
Toteutustavat
Luennot, pienryhmäopetus, yksilöopetus, ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, essee, harjoitustyö(t)
Edellytykset
Eri näytelmiä, elokuvia, kirjallisuutta
Oppimateriaalit
Aristoteles: Runousoppi, Riitta Pohjola: Dramaturgiset peruskäsitteet ja draaman historiallinen typologia, Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies, J. Benedetti: Johdatus Stanislavskiin, V. Toporkov: Toiminnasta tunteeseen yms.
Opettajat
Katja Krohn, Jani Manninen

Kehotietoisuus 05-OXD04
2 op

Sisältö
Tutkitaan kehossa tapahtuvia muutoksia vuorovaikutustilanteessa tehden liikkeellisiä kontaktiharjoituksia ja havainnointiharjoitteita ryhmässä. Havainnoidaan mitä meissä tapahtuu kun olemme muiden katsottavana tai kun katsomme muita. Harjoitellaan sisäisten impulssien saattamista näkyväksi liikkeellisessä muodossa. Jaetaan omat keholliset kokemukset keskustellen ryhmässä.
Tavoitteet
Luovan sisäisistä impulsseista lähtevän vuorovaikutuksen löytäminen ja kehittäminen. Omien asentojen ja asenteiden tunnistaminen. aistien virittäminen vapaaseen havainnointiin. Oman kehollisen kokemuksen ja impulssien tunnistaminen eri tilanteissa ja kokemusten verbalisointi. Oman toiminnan ja asenteiden havaitseminen ryhmän jäsenenä.
Toteutustavat
Pienryhmäopetus, ryhmätyöskentely opettajan johdolla, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, luento-/oppimispäiväkirja, essee
Oppimateriaalit
Kirsi Monni, väitöskirjan liite: Alexander-tekniikka ja autenttinen liiketyöskentely
Opettajat
Katja Krohn

Ohjaajan taide 05-OXD05
2 op

Sisältö
Keskusteluja ohjaajan taiteesta, identiteetistä, suhteesta maailmaan, roolista työryhmässä sekä merkityksestä yhteiskunnassa.
Tavoitteet
Vahvistaa ohjaajaidentiteettiä ja hahmottaa ohjaajantaiteen monipuolisuutta ja mahdollisuuksia.
Toteutustavat
Pienryhmäopetus, luennot, vierailut teattereihin, esitysten katsominen ja analyysi, taiteilijatapaamiset
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen koko kandidaattiopintojen ajan, essee
Opettajat
Ohjaajantyön professori ja lehtorit

Ohjaajantyön perusteet 05-OXD06
4 op

Sisältö
Perehtyminen erilaisiin ohjaustyöhön liittyviin harjoitus- ja työmetodeihin. Ohjaajan käsityötaitojen harjoittaminen. Tekstistä toiminnaksi: kohtaukseen sisältyvän ajatuksen konkretisoiminen ja fyysistäminen näyttämölle.
Tavoitteet
Perehtyä ohjaajantyön peruslainalaisuuksiin, hahmottaa ohjaajan identiteetin ehtoja teatterityössä. Jaksossa keskitytään oman persoonan tunnistamiseen ja hyväksymiseen ohjaajuuden lähtökohdaksi; näyttämökielen mahdollisuuksiin; ohjausprosessin hallintaan.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt
Edellytykset
Jakson suorittaminen on edellytys ohjausluvan saamiselle.
Oppimateriaalit
Jakso sisältää ennakkolukemistoa ja -tehtäviä, jotka ilmoitetaan kesäkirjeen yhteydessä.
Opettajat
Katja Krohn

Ohjaussuunnittelu 05-OXD07
1 op

Sisältö
Ohjauksen valmistelutyön ideoita ja malleja.
Tavoitteet
Perehtyminen ohjaussuunnittelun lähtökohtiin.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt
Edellytykset
Jakson suorittaminen on edellytys ohjausluvan saamiselle.
Opettajat
Katja Krohn

Havainnosta tilanteeseen 2 05-OXD03
8 op

Sisältö
Pienimuotoisen esityksen ja / tai demonstraatioiden valmistaminen yhdessä näyttelijä- ja dramaturgiopiskelijoiden kanssa ohjaavien opettajien johdolla.
Tavoitteet
Havaintojen ja ideoiden fyysistäminen näyttämölle, draamallisten tilanteiden tutkiminen näyttelijä- ja dramaturgiopiskelijoiden kanssa. Oman ohjaajuuden hahmottaminen ja työnjohtajana toimiminen.
Toteutustavat
Pienryhmäopetus, yksilöopetus, ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt, projekti/käytännön työ, portfolio, luento- ja oppimispäiväkirja
Edellytykset
Ohjaajantyön perusteet, Havainnosta tilanteeseen 1
Oppimateriaalit
Anne Bogart: ohjaaja valmistautuu, Cohen: Näyttelemisen mahti
Opettajat
Katja Krohn, Jani Manninen, Kari-Pekka Toivonen, Tiina Pirhonen

Ohjaustyöpaja 05-OXD08
4 op

Sisältö
Opintojaksolla keskitytään näyttelijän ohjaamisen, näkökykyyn, havainnointiin sekä taitoon ilmaista abstrakteja ajatuksia puhumalla.
Tavoitteet
Vahvistaa ohjaajan kykyä ilmaista omia ohjausideoita.
Arvostelu
hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen koko kandidaattiopintojen ajan.

Teatterin tekemisen perusteet 05-NXE09
1 op

Sisältö
Käydään sanallisesti läpi luovuuteen, taiteilijuuteen ja luovaan työhön liittyviä lainalaisuuksia
Toteutustavat
Luennot
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen
Opettajat
Raila Leppäkoski

Dramaturgia

Dramaturgian perusteet 05-OXG01
1 op

Sisältö
Draaman peruskäsitteet.
Tavoitteet
Perehdyttää opiskelija draaman peruskäsitteisiin.
Toteutustavat
Luennot
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen
Opettajat
Tuntiopettaja

Näytelmä- ja esitysanalyysi 05-OXG02
4 op

Sisältö
Nykynäytelmien analysointi.
Tavoitteet
Tavoitteena on totuttaa opiskelijaa lukemaan näytelmiä ja katsomaan esityksiä analyyttisesti sekä erittelemään ja perustelemaan havaintojaan ja näkemyksiään ja keskustelemaan niistä. Tavoitteena on myös saada haltuun dramaturgista käsitteistöä ja tutustuttaa nykydraamaan ja sen rakenteisiin ja nykykeskusteluun draaman asemasta teatterissa.
Toteutustavat
Esseetehtävät, esityskatselut, keskustelut, taiteilijavierailut
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, esseet, harjoitustyö(t)
Oppimateriaalit
Eri näytelmiä, näytelmä- ja esitysanalyysia käsittelevää kirjallisuutta, elokuvia
Opettajat
Katariina Numminen

Liikunta

Liike ja ääni 05-OXH04
7 op

Sisältö
Liike- ja äänijaksolla puheen, laulun ja liikunnan opettajien yhdessä tapahtuva opetus orientoi opiskelijaa oppiaineiden yhteisiin tavoitteisiin ja käsitteisiin yhteisten työtapojen avulla.
Tavoitteet
Jakson perusteella opiskelijan tulisi hahmottaa ilmaisuaineiden yhteiset näyttelijäntyötä tukevat tavoitteet: ymmärrys ihmisestä psykofyysisenä kokonaisuutena ja käsitys näyttelijäntyön fyysisestä pohjasta ilmaisun eri osa-alueilla. Yhteisiä asioita haetaan eri oppiaineille ominaisin keinoin. Aktiivinen rentous, taloudellinen lihastyö, ulos ja eteen suuntautuva energia ja vapaa äänentuotto ovat keskeisiä oppimisalueita. Fyysisissä harjoituksissa on olennaisena osana hengitys ja ääni onomatopoeettisesta ääntelystä melodiseen lauluun.
Toteutustavat
Ryhmätyöskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen ja essee
Opettajat
Seppo Kumpulainen, Marita Naava, Eija Orpana

Liikunta 05-OXH01
4 op

Sisältö
Erilaisia liikunnan lajeja
Tavoitteet
Tavoitteena on auttaa opiskelijaa erilaisten fyysisten lajien ja harjoitteiden avulla pitämään yllä fyysistä kuntoa sekä mielen ja kehon tasapainoa.
Toteutustavat
Ryhmätyöskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen
Opettajat
Tuntiopettajia

Henkilökohtainen opintosuunnittelu

Henkilökohtainen opintosuunnittelu 05-OXA01
1 op

Sisältö
Opiskelija ja kurssivastaava/professori suunnittelevat yhdessä opiskelijan tulevan lukuvuoden opinnot. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon kyseisen vuosikurssin opetussuunnitelma ja lukujärjestys tuotantoaikatauluineen.
Tavoitteet
Muodostaa opiskelijalle mielekäs ja hänelle soveltuva opintokokonaisuus, huolehtia siitä että opinnot etenevät ja että määräajassa valmistuminen on mahdollista.
Toteutustavat
Keskustelu
Arvostelu
Hyväksytty-hylätty
Suoritustavat
Opintorekisteriotteen ja edellisen HOPS-lomakkeen tarkistaminen sekä seuraavan lukuvuoden HOPS-lomakkeen täyttäminen ja hyväksyminen.
Opettajat
Kurssivastaavat ja professorit
 

Toinen opintovuosi

PERUSOPINNOT

Kieliopinnot (ruotsi)
3 op
Katso kaikille yhteiset opinnot.

Esitysten purku 05-ODA02
2 op
Katso ensimmäisen vuoden perusopinnot

Teatterihistoria ja näytelmätuntemus
8 op
Katso teatteritaiteen laitos.

Sosiologia 05-ODA08
2 op

Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen
Opettajat
Tuntiopettaja

Kuvataide 05-ODA05
2 op

Tavoitteet
Tavoitteena on antaa perustiedot taidehistoriasta ja tyylisuunnista sekä antaa avaimia katsoa nykykuvataidetta ja hahmottaa sen kysymyksenasetteluja. Lisäksi tavoitteena on pohtia sitä miten kuvataide voi toimia inspiraationa teatterissa.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
luennot, katselut, essee
Opettajat
Tuntiopettaja

Vapaavalintaiset opinnot
3 op

Opiskelija voi valita opintojaksoja vapaavalintaisten opintojen kokonaisuuteen muiden Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmien tai yhteisten opintojen tarjonnasta. Vapaavalintaisiin opintoihin voi sisällyttää myös muissa yliopistoissa suoritettuja opintoja.

AINEOPINNOT

Ohjaajantyön kokonaisuus II: teatteri ja yhteiskunta

Brecht-seminaari 05-OXE01
6 op

Sisältö
Teatterillisen teatterin traditioon, erityisesti Brechtiin tutustuminen. Brechtin käyttöarvon testaus nykypäivän teatterin ja oman työn kannalta.
Tavoitteet
Brechtin ajatusten kokeileminen käytännössä ja omien sovellusten kehittely.
Toteutustavat
Luennot, keskustelut, alustukset.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, tehtävät ja demonstraatiot
Opettajat
Tuntiopettaja

Näyttämötyöpaja 1 05-OXE02
4 op

Sisältö
Teatterillisen teatterin perinteeseen tutustuminen esimerkiksi Brechtin ja Pirandellon taiteeseen tutustumalla. Ajatusten kokeileminen käytännössä ja edelleen kehittely ohjaaja-, dramaturgi- ja näyttelijäopiskelijoiden yhteisessä työpajassa.
Tavoitteet
Omien sovellutusten ja näyttämöajattelun kehittely Brechtin tai muun teatterillisen teatterin tekijän teorioiden pohjalta.
Toteutustavat
Työpajatyöskentely: harjoitteita, kohtausharjoituksia, demonstraatioita, keskusteluja
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen
Opettajat
Tuntiopettaja

Ohjaajan taide 05-OXE04
2 op
Katso ensimmäisen opintovuoden aineopinnot

Taiteellinen ennakkosuunnittelu 05-OXE03
3 op

Sisältö
Perehtyminen teoksen sisällöllisen tulkinnan ja siitä johtuvan näyttämöllisen vision suhdetta. Perehtyminen ohjaustaiteen eri välineisiin kuten tilaan, valoon, kuvaan, ääneen, koreografiaan jne.
Tavoitteet
Esityksen kokonaisuuden hahmottaminen teoksen kokonaisvaltaisesta, omintakeisesta lukutavasta käsin. Yhteistyökyky eri alueiden edustajien kanssa.
Toteutustavat
Työpajatyöskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustehtävät
Edellytykset
Jakson suorittaminen on edellytys ohjausluvan saamiselle.
Opettajat
Tuntiopettaja

Valo ja ääni vastanäyttelijänä 05-VXM006
3 op

Sisältö
Kurssilla ohjaaja-, valosuunnittelija-, äänisuunnittelija ja näyttelijäopiskelijat perehtyvät harjoitustilanteessa valon ja äänen sekä esiintyjän vuorovaikutukseen kohtausharjoittein.
Tavoitteet
Työpajan tavoitteena on oppia yhteistä työkieltä valosuunnittelijan, äänisuunnittelijan, ohjaajan ja näyttelijän välillä käytännön teatteriharjoituksissa.
Toteutustavat
luennot, työpajatyöskentely, pienryhmäopetus
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, mahdollinen loppudemonstraatio

Klassikon ennakkosuunnittelu 05-OXE06
1 op

Sisältö
Opiskelijat tekevät opettajan kanssa klassikkojaksosta tarkan ennakkosuunnitelman, jossa näytelmä käydään läpi kohtaus kohtaukselta.
Tavoitteet
Klassikon ennakkosuunnitelman laatiminen.
Toteutustavat
Ryhmätyöskentely, yksilöopetus, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, klassikon ennakkosuunnitelman laatiminen
Opettajat
Tuntiopettaja

Klassikko 05-OXE07
8 op

Sisältö
Klassikkoperiodilla tutustutaan klassikkotekstiin ja sen ohjaukseen. Jakso muodostuu ohjatusta opiskelusta. Jakso sisältää itsenäistä työtä näyttelijöiden kanssa, mutta jokaisen harjoitusviikon lopussa tehty työ puretaan ja opettajat antavat tarvittavan palautteen ja korjausehdotukset.
Tavoitteet
Klassikkojakso ei pyri taiteelliseen kokonaisuuteen. Tavoitteena on isompien kokonaisuuksien haltuunotto ja tarkempien ihmiskuvien rakentaminen.
Toteutustavat
Yksilöopetus, ryhmätyöskentely ja itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Harjoitustyö(t)

Ohjaustyöpaja 05-OXE05
4 op

Sisältö
Opintojaksolla keskitytään näyttelijän ohjaamisen, näkökykyyn, havainnointiin sekä taitoon ilmaista abstrakteja ajatuksia puhumalla.
Tavoitteet
Vahvistaa ohjaajan kykyä ilmaista omia ohjausideoita.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen koko kandidaattiopintojen ajan

Assisteeraus 05-OXE08
7 op

Sisältö
Kokonaisvaltainen taiteellinen työskentely ammattiohjaajan teatteriesityksen harjoitusprosessin ajan.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Assistenttina toimiminen ja essee

Liikunta

Liikunta 05-OXH02
1 op
Ks. ensimmäisen vuosikurssin aineopinnot

Henkilökohtainen opintosuunnittelu

Henkilökohtainen opintosuunnittelu 05-OXA02
1 op

Sisältö
Opiskelija ja kurssivastaava/professori suunnittelevat yhdessä opiskelijan tulevan lukuvuoden opinnot. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon kyseisen vuosikurssin opetussuunnitelma ja lukujärjestys tuotantoaikatauluineen.
Tavoitteet
Muodostaa opiskelijalle mielekäs ja hänelle soveltuva opintokokonaisuus, huolehtia siitä että opinnot etenevät ja että määräajassa valmistuminen on mahdollista.
Toteutustavat
Keskustelu.
Arvostelu
Hyväksytty-hylätty
Suoritustavat
Opintorekisteriotteen ja edellisen HOPS-lomakkeen tarkistaminen sekä seuraavan lukuvuoden HOPS-lomakkeen täyttäminen ja hyväksyminen.
Opettajat
Kurssivastaavat ja professorit.
 

Kolmas opintovuosi

PERUSOPINNOT

Kieliopinnot (englanti)
5 op
Katso kaikille yhteiset opinnot.

Esitysten purku 05-ODA03
2 op

Sisältö
Laitoksen opiskelijoiden taiteellisten esitysten yhteinen analysointi. Opiskelijat alustavat keskustelun kirjoittamalla vuorotellen alustuspuheenvuoron käsiteltävästä esityksestä.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Opiskelija osallistuu vähintään kahdeksaan purkutilaisuuteen opiskeluaikanaan ja tekee alustuksen vähintään kahdesta esityksestä.

Teatterihistoria ja näytelmätuntemus
6 op
Katso teatteritaiteen laitos.

Taiteen filosofia 05-ODA09
2 op

Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen
Opettaja
Tuntiopettaja

Musiikki 05-ODA06
2 op

Sisältö
Ääni esityksen elementtinä; esiintyjä instrumenttina.
Tavoitteet
Kurssilla perehdytään ihmisäänen, tuotettujen äänten ja musiikin erilaisiin käyttötapoihin esityksessä.
Toteutustavat
Luennot, työpajatyöskentely.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Opettajat
tuntiopettajia

Työelämään! 05-XXD03
1 op
Ks. kaikille koulutusohjelmille yhteiset opinnot.

Vapaavalintaiset opinnot
3 op

Opiskelija voi valita opintojaksoja vapaavalintaisten opintojen kokonaisuuteen muiden Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmien tai yhteisten opintojen tarjonnasta. Vapaavalintaisiin opintoihin voi sisällyttää myös muissa yliopistoissa suoritettuja opintoja.

AINEOPINNOT

Ohjaajantyön kokonaisuus III: oman näyttämökielen syventäminen

Ohjaussuunnittelu 05-OXF01
2 op

Sisältö
Seminaari kandidaatin opinnäytteeseen valmistautumisesta.
Tavoitteet
Ohjaussuunnitelman laatiminen
Toteutustavat
Ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely
Opettajat
Ohjaajantyön professori

Ohjaus: uuden kotimaisen näytelmän kantaesitys 05-OXF02
11 op

Sisältö
Ohjaus
Tavoitteet
Oman persoonallisen näyttämökielen ilmentäminen, laajan kokonaisuuden hallinta sekä työskentely elävän kirjailijan kanssa.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Ohjaus
Edellytykset
Ohjausluvan saaminen
Opettajat
Ohjaajantyön professori

Ohjaajan taide 05-OXF03
2 op
Katso ensimmäisen opintovuoden aineopinnot

Ohjaustyöpaja 05-OXF07
4 op

Sisältö
Opintojaksolla keskitytään näyttelijän ohjaamisen, näkökykyyn, havainnointiin sekä taitoon ilmaista abstrakteja ajatuksia puhumalla.
Tavoitteet
Vahvistaa ohjaajan kykyä ilmaista omia ohjausideoita.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen koko kandidaattiopintojen ajan

Koreografian perusteet 05-OXF04 (HUOM. Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2006-2007)
3 op

Sisältö
Tutkitaan liikkeen syntyä suhteessa musiikkiin, tilaan, visioon, dramaturgiaan jne.
Tavoitteet
Tutkia erilaisia koreografisia metodeja selvittämällä niiden lähtökohdat ja ymmärtämällä tavoitteiden erilaisuus.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustehtävät
Opettajat
Marjo Kuusela

Kuunnelma 05-OXF05
2 op

Sisältö
Tutustuttaa opiskelija kuunnelmaan ilmaisuvälineenä
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Kuunnelmatekstin ohjaus.

Musiikin muoto ja dramaturgia I 05-OXF06
3 op

Sisältö
Musiikkiteosten, elokuvan, tanssiteosten ja oopperan havainnointia ja analysointia.
Tavoitteet
Johdattaa opiskelija tunnilla käsiteltävien teosesimerkkien avulla kokonaisuuksien muodon, rakenteen, dramaturgian ja sisällön ymmärtämiseen ja sisäistämiseen.
Toteutustavat
Luennot, harjoitukset, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt
Opettajat
Olli Koskelin

Dramaturgia

Dramaturgian erityisjakso
4 op

Kurssikuvaus puuttuu

Liikunta

Liikunta 05-OXH03
1 op
Katso ensimmäisen vuosikurssin aineopinnot

Opinnäyte

Opinnäyte 05-OXZ10
6 op

Uuden tutkintojärjestelmän mukaan opiskelevien on suoritettava kandidaatin tutkinto ennen kuin he siirtyvät opiskelemaan maisterin tutkintoa. Kandidaatin opinnäyte on uuden kotimaisen kantaesityksen ohjaus ja siitä laadittava kirjallinen raportti.

Mikäli vanhan tutkintojärjestelmän mukaan opiskelevat haluavat suorittaa kandidaatin tutkinnon, heidän tulee sopia opinnäytteestä professorin kanssa.

Henkilökohtainen opintosuunnittelu

Henkilökohtainen opintosuunnittelu 05-OXA03
1 op

Sisältö
Opiskelija ja kurssivastaava/professori suunnittelevat yhdessä opiskelijan tulevan lukuvuoden opinnot. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon kyseisen vuosikurssin opetussuunnitelma ja lukujärjestys tuotantoaikatauluineen.
Tavoitteet
Muodostaa opiskelijalle mielekäs ja hänelle soveltuva opintokokonaisuus, huolehtia siitä että opinnot etenevät ja että määräajassa valmistuminen on mahdollista.
Toteutustavat
Keskustelu.
Arvostelu
Hyväksytty-hylätty
Suoritustavat
Opintorekisteriotteen ja edellisen HOPS-lomakkeen tarkistaminen sekä seuraavan lukuvuoden HOPS-lomakkeen täyttäminen ja hyväksyminen.
Opettajat
Kurssivastaavat ja professorit.
 

MAISTERIN TUTKINTO

Uuden tutkintojärjestelmän mukaan opiskelevilla maisterin tutkinto on 120 opintopisteen laajuinen. Vanhan järjestelmän mukaan opiskelevilla tutkinto on 60 opintopistettä (40 ov).

Opiskelijat laativat lukuvuoden alussa henkilökohtaisen opintosuunnitelman (hops), jonka hyväksyy ohjaajantyön professori. Opiskelija voi sisällyttää suunnitelmaan opintojaksoja, joilla hän erikoistuu kiinnostustaan vastaavaan alueeseen.

Maisterin tutkinnon tavoitteena on, että opiskelija kykenee kriittisen ajatteluun, tunnistaa rakenteet, kykenee luomaan uusia malleja, syventää omaa taiteellista kieltään sekä erikoistuu jollekin alueelle.

Maisterin tutkinnon opintopisteet

SYVENTÄVIEN OPINTOJEN PAKOLLISET OPINTOJAKSOT 40
Henkilökohtainen opintosuunnittelu 2
Esitystaide ja -teoria 6
Opinnäyte  
   Opinnäyteseminaari 2
   Opinnäyte 30
   
SYVENTÄVIEN OPINTOJEN VAIHTOEHTOISET OPINTOJAKSOT      80
Ohjaus  
   Ohjauksen mestariluokka 6-15
   Big stage 6-15
   Teatterin johtaminen 6-15
   Esitys ja teknologia 6-15
   Lastenteatteri 6-15
   Muut mediat 6-15
   Musiikin muoto ja dramaturgia 2 6-15
   Musiikki 6-15
   Näytteleminen 6-15
   Komedia ja farssi 6-15
Dramaturgia  
   Fragmentti ja uusi tiede 4
   Dramaturgian erityisjakso 4
Vapaavalintaiset opinnot 0-60
   
Yhteensä 120 op

 

SYVENTÄVIEN OPINTOJEN PAKOLLISET OPINTOJAKSOT

Henkilökohtainen opintosuunnittelu

Henkilökohtainen opintosuunnittelu 05-OMA01
2 op

Sisältö
Opiskelija ja kurssivastaava/professori suunnittelevat yhdessä opiskelijan tulevan lukuvuoden opinnot. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon kyseisen vuosikurssin opetussuunnitelma ja lukujärjestys tuotantoaikatauluineen.
Tavoitteet
Muodostaa opiskelijalle mielekäs ja hänelle soveltuva opintokokonaisuus, huolehtia siitä että opinnot etenevät ja että määräajassa valmistuminen on mahdollista.
Toteutustavat
Keskustelu.
Arvostelu
Hyväksytty-hylätty
Suoritustavat
Opintorekisteriotteen ja edellisen HOPS-lomakkeen tarkistaminen sekä seuraavan lukuvuoden HOPS-lomakkeen täyttäminen ja hyväksyminen.
Opettajat
Kurssivastaavat ja professorit.

Esitystaiteen ja teorian vaihtoehtoiset opintojaksot
yhteensä 6 op

Opiskelija valitsee opintoaikanaan vähintään kuuden opintopisteen laajuisen kokonaisuuden esitystaiteen ja -teorian koulutusohjelman tarjonnasta. Esitystaiteen ja -teorian opintoja voidaan sisällyttää myös vapaavalintaisiin opintoihin. Katso tarkemmat tiedot esitystaiteen ja -teorian opetussuunnitelmasta ja lukukausien kurssitarjonnasta.

Opinnäyte

Opinnäyteseminaari 05-OMZ01
2 op

Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, alustukset
Opettajat
Annette Arlander, Harri Virtanen

Opinnäyte 05-OMZ10
30 op

Maisterin tutkintoon sisältyvä opinnäyte voi olla 1) taiteellinen työ ja joko siihen tai muuhun aiheeseen liittyvä kirjallinen osio tai 2) tutkielma tai portfolio. Taiteellinen työ on ohjaus, jossa opiskelijan tulee osoittaa taiteellista kypsyyttä ja kykyä valmistaa itsenäisesti persoonallista näyttämökieltä ilmentävä esitys. opinnäytteen kirjallisessa osiossa opiskelijan tulee osoittaa ohjaajantyön peruskäsitteistön tuntemusta sekä valmiutta oman alan kysymysten viestintään. Yksinomaan tutkielmasta koostuvan opinnäytteen tulee osoittaa valmiutta tieteelliseen ajatteluun, tarvittavien tutkimusmenetelmien hallintaa, perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin ja valmiutta teatteritutkimuksen kysymysten viestintään.

Opinnäytesuunnitelman hyväksyy koulutusohjelman professori. Ennen opinnäytteen hyväksymistä opiskelijan on suoritettava kypsyysnäyte.

SYVENTÄVIEN OPINTOJEN VAIHTOEHTOISET OPINTOJAKSOT

Ohjauksen vaihtoehtoisten opintojaksojen laajuus on 6-15 op/opintojakso.
Huom. kaikkia alla mainittuja kursseja ei järjestetä lukuvuonna 2006-2007.

Ohjauksen mestariluokka 05-OMO01

Tavoitteet
Pyritään vaativan ohjauskielen hallintaan ja oman osaamisen syventämiseen, ohjaajan ja näyttelijän välisen kommunikaation rikastamiseen henkilöohjaamisessa sekä aktivoimaan tietoisuus eri näyttämöolosuhteiden käytöstä ohjaajantyössä.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen

Big Stage 05-OMO02

Sisältö
Kansainvälinen työpaja. Työskentely valmiin tekstin pohjalta.
Tavoitteet
Suuren näyttämön vaatimuksiin, hallintaan ja mahdollisuuksiin perehtyminen.
Toteutustavat
Työpajatyöskentely, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt

Teatterin johtaminen 05-OMO03

Sisältö
Perehdyttää tuotantotapoihin, teatterin organisaatioon, teatterin rahoitukseen ja taloushallintoon, johtamistaitoihin, teatterin toimintakenttään, teatterin oikeudellisiin sopimuksiin ja työehtoihin, substanssiosaamisen kysymyksiin.
Tavoitteet
Tavoitteena on tutustua monipuolisesti teatterin johtamiseen. Tavoitteena on myös teatterin tuotantokäytäntöjen arviointi ja uusien toimintamallien kehittely tältä pohjalta.
Toteutustavat
Luennot, pienryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely, ryhmätyöskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt
Edellytykset
Opintoihin valitaan hakemuksen perusteella.
Oppimateriaalit
Kirjoja, teatteriesityksiä, videoita, teatterituotantoon liittyvää materiaalia.

Esitys ja teknologia 05-OMO04

Sisältö
Kurssi keskittyy uuden teknologian asettamiin haasteisiin teatteritaiteen esityskonventioissa ja tutkii innovatiivisella otteella uuden teknologian käyttöä sekä sisällöllisenä että tuotannollisena välineenä ohjauksen, lavastuksen sekä valo- ja äänisuunnittelun näkökulmasta.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt

Lastenteatteri 05-OMO05

Sisältö
Tutustutaan lastenkulttuuriperinteeseen katsomalla esityksiä ja lukemalla näytelmäkirjallisuutta. Työskennellään omien lapsuusmuistojen kanssa, ja etsitään heijastuspintaa olemassa olevan lastenteatterin ja oman kokemusmaailman välillä. Työstetään esiin nousseita aiheita yhdessä lasten kanssa. tuotetaan pienimuotoinen demonstraatio.
Tavoitteet
Työstää omasta lapsuudesta kumpuavaa aihemaailmaa. Tutustua lapsille suunnattuun näytelmäkirjallisuuteen ja teatteritaiteeseen. Löytää aito kommunikaatio eri elämänvaiheissa olevien ja ikäisten ihmisten kesken.
Toteutustavat
Ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, demonstraatio

Muut mediat 05-OMO06

Sisältö
Opiskelija perehtyy kuvalliseen ja sähköiseen kuvaan ilmaisuvälineenä (televisio, elokuva tai muu vastaava media).
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Jakson voi suorittaa TeaKin tai muun yliopiston järjestämänä opintojaksona, koulun ulkopuolisena taiteellisena työnä tai assisteerauksena.

Musiikin muoto ja dramaturgia 2 05-OMO07

Sisältö
Kurssin aikana harjoitetaan ja syvennetään musiikin muoto ja dramaturgia 1 -kurssin aikana opittuja taitoja ja erilaisia työskentelymuotoja.
Toteutustavat
Luennot, harjoitukset, itsenäinen työskentely
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt
Edellytykset
Musiikin muoto ja dramaturgia 1
Opettajat
Olli Koskelin

Musiikki

Ohjauksen opiskelijat voivat osallistua soveltuville näyttelijäntyön koulutusohjelman musiikkiteatterin erikoistumisjaksoille; lisätietoja näyttelijäntyön koulutusohjelman kurssitarjonnasta. Musiikki-kokonaisuuteen voi sisältyä myös esimerkiksi partituurin luku -opintojakso tai mahdollisesti musiikkiteatteriesityksen tai oopperan ohjaus

Näytteleminen 05-OMO09

Sisältö
Näytteleminen julkisuuteen suunnatussa esityksessä.

Komedia ja farssi 05-OMO10

Perehdytään komiikan ja farssin lajeihin ja niiden vaatimiin näyttelemisen ja tekemisen tyyleihin.

Dramaturgia

Fragmentti ja uusi tiede 05-DXD16
4 op

Sisältö
Tavoitteet
Toteutustavat
Järjestetään mahdollisesti yhteisten opintojen yhteydessä.
Arvostelu
Hyväksytty/hylätty
Edellytykset
Ensisijaisesti kolmannen opintovuoden ja siitä ylöspäin opiskelijoille.
Suoritustavat
Opettajat
Juha-Pekka Hotinen, tuntiopettajia

Vapaavalintaiset opinnot
0-60 op

Opiskelija voi valita opintojaksoja vapaavalintaisten opintojen kokonaisuuteen muiden Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmien tai yhteisten opintojen tarjonnasta. Vapaavalintaisiin opintoihin voi sisällyttää myös muissa yliopistoissa suoritettuja opintoja.