Nyt, kuukausia myöhemmin, kun kirjoitan tätä tekstiä, tuntuu ilmeiseltä, että puhuttaessa fragmenttidramaturgiasta ja holistisesta, yhtenäisyysdramaturgiasta, kyse on näiden kahden hahmottamistavan välisten kytkösten ja linkitysten havainnoimisesta, ei vastineitten tai väitöslauseitten rakentamisesta niiden välille. Samalla kun omassa taiteellisessa työssäni mietin, miten tekoni asettuvat osaksi laajempaa taiteellista verkostoa tai yhteiskunnallista keskustelua, ja miten se mitä teen kommunikoi, resonoi, ravistelee – huomaan oman yhteen kiinnittyneisyyteni muun maailman kanssa. Miten huokoinen, hengittävä ja muutokselle altis on se pinta, jonka kautta olen kosketuksissa muuhun elolliseen toimintaan. Ehkä nyt, alaviitteenä manifestille, kysyn sitä, miten on mahdollista altistua läheisyydelle, joka ei anna minun piiloutua ja suojautua maailmasta rakentamieni konstruktioiden taakse, vaan jatkuvasti tulee paljastaneeksi yhteen kietoutuneisuutemme.

Satu Palokangas

Yhtenäisyydestä – provokatiivisia perusteluja holistiselle dramaturgialle

1. Mimesis – yhtenäinen maailma, tai kokemus siitä, vaatii vastaavan, yhtenäisen kuvaustavan. Ts. jos jatkamme fragmenttidramaturgian logiikan viljelyä, on yhtenäisyyden kokemisen mahdollisuus yhä vaikeampaa.

2. Fragmenttiajattelu on elitismiä!

3. Yhtenäisyys ei ole este improvisaation tunnulle tai välittömyyden tavoittelulle. Voiko yhtenäisyys olla holistista hahmottamista atomistisen hahmottamisen sijaan?

4. Fragmenttiajattelun patologia heijastelee kyvyttömyyttä syvälliseen ajatteluun, lauseiden tai ajatusten loppuunsaattamiseen, jossa vastuu merkityksistä jätetään vastaanottajalle. Fragmenttiajattelusta on muodostunut heikko alibi autistiselle "leikkaa ja liimaa" -kulttuurillemme.

5. Mikä on radikaalia? Tarvitsemmeko – ja missä määrin? – fragmenttidramaturgian vieraannuttamiseen ja etäännyttämiseen pyrkivää logiikkaa?

6. Fragmenttiajattelu on muodostanut kuvan tulevaisuudesta kauhuelokuvien kaltaiseksi. Ilmaston lämpeneminen, terrori-iskut, melanooma. Sen välittämä ihmiskuva on maailmasta erillinen ja irrallinen, paikaton.

7. Situationaalisuus. Yhtenäisyysdramaturgian kautta voimme suhteuttaa itsemme maailmaan ja siten todellistua ajallisena ja paikallisena olentona, ts. ruumiillisena ja tässä kokevana.

8. Fragmenttidramaturgiassa eroilla ei välttämättä ole mitään eroa, “radikaalit" aktiot muuttuvat spektaakkeliksi ja kulttuurisesta maaperästä on tullut nestemäistä. Taide on marginalisoitu ja sen kommunikatiivinen voima vettynyt. Voiko holistisuuteen pyrkiminen palauttaa maan jalkojemme alle?

9. Taideteoksen ja todellisuuden välinen raja on hämärtynyt olemattomiin ja “todellisuus" on imaissut taiteen itseensä. Kuten sanottua, eroilla ei ole enää mitään eroa – ellemme kykene rajaamaan tätä kysymystä uudelleen.

10. Profaanista henkiseen. Voiko holistiseen pyrkivä taide tuottaa henkisiä/eettisiä arvoja arkipäiväisyyden sijaan?

Satu Palokangas

Kirjoittaja opiskelee esitystaiteen ja -teorian maisteriohjelmassa

Vetämässäni Osa ja kokonaisuus – seminaarissa käsiteltiin mm. taiteen fragmentoitumista ja yhtenäistymistä tai mahdollista tarvetta siihen. Työskentelyn yhtenä lähtökohtana oli ohessa julkaistu luettelo taiteen fragmentoitumisesta esitetyistä syistä; Sadun 'manifesti' syntyi vastauksena antamaani tehtävään pohtia perusteita taiteen ja teoksen yhtenäistämiseksi (uudelleen). Esittelin seminaarissa myös kokoamani oheisen luettelon 'yhtenäistymisen perusteista'.

Fragmentoitumisesta

Mitä? 1900-luvun moderni murros, tai murros "postmoderniin": järjestelmäuskosta empiriauskoon; siirtymä kokonaisuuden ensisijaisuudesta osan / fragmentin / detaljin ensisijaisuuteen; yhtenäisten, suljettujen kokonaisuuksien ja rakenteiden kritiikki

Fragmenttidramaturgian perusteluja (eri lähteistä):

1. "mimesis": fragmentoitunut maailma - tai kokemus siitä - vaatii vastaavan, fragmentoituneen kuvaustavan

2. tiedostamattoman tavoittaminen; oletus, että fragmentaarinen ilmaisu tavoittaa paremmin assosiatiiviset merkitykset ja tiedostamattoman; teos arvoituksena, "kiteytyneenä tuntemattomana"

3. hallinnan, kontrollin vastustaminen: fragmentaarinen ilmaisu tarjoaa epäjärjestyksen tunnun, kokemuksen ettei vastaanottaja voi hallita ja lokeroida kokonaisuutta; logosentrismin dekonstruktio

4. kolmiulotteisuudesta neliulotteisuuteen, ajallisuuden korostamiseen, nyt-hetken korostamiseen; välittömyyden, autenttisuuden, improvisaation tunnun tavoittelu

5. illuusion ja illuusioon uppoutumisen vastustaminen: epäjatkuvuus ja katkokset vieraannuttamisena / etäännyttämisenä

6. poeettisuuden, metaforisuuden tavoittelu; narratiivisuuden, kertomuksen vastustaminen (vrt. näyttämön "runo" ja "proosa")

7. vastauksista kysymyksiin; jos kokonaisuuksien ja yhtenäisyyden nähdään tarjoavan vastauksia, fragmenttiestetiikalla pyritään asettamaan kysymyksiä ja välttämään vastauksia

8. (jälki)strukturalistinen perustelu: taideteoksen merkitys ei synny kokonaisuudesta kasin, vaan osien välisistä suhteista; teoksen intensiteetti ja dynamiikka saavutetaan fragmentaarisuudella, osien korostetulla erillisyydellä

9. taideteoksen ja todellisuuden välisen rajan hämärtäminen, avaaminen

10. henkisestä profaaniin; pelkistyneet, harkitut kokonaisuudet ovat aina yleviä, henkisiä, kun taas fragmentit konkretisoivat, arkipäiväistävät teoksen

J-P Hotinen, dramaturgian lehtori