Perustutkintokoulutus
Perustutkintokoulutuksen tarkoituksena on kouluttaa teatteri- ja tanssitaiteen kandidaatteja ja maistereita; ammattitaiteilijoita kansallisen ja kansainvälisen taidekentän toimijoiksi. Koulutus tarjoaa ammattitaidon sekä taiteellisen, sivistyksellisen ja teoreettisen perustan yliopistollisille jatko-opinnoille.
Jatkotutkintokoulutus
Jatkotutkintokoulutuksen tarkoituksena on kouluttaa perustutkinnon pohjalta tutkijoita, jotka tekevät taiteellista, taiteilijalähtöistä ja taidepedagogista tutkimusta läheisessä yhteydessä kotimaiseen ja kansainväliseen taide- ja yliopistokenttään.
Tutkimus ja taiteellinen toiminta
Taiteellisen, taiteilijalähtöisen tai taidepedagogisen tutkimuksen ja niihin liittyvän taiteen tarkoitus on laajentaa ja syventää tietoa ja ymmärrystä esittävistä taiteista, niiden tekemisestä ja opettamisesta.
Kehitys- ja palvelutoiminta
Kehittämis- ja palvelutoimintaa harjoittavat Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti iade ja esitystekniikan asiantuntijayksikkö Teakon.
Kehitys- ja palvelutoiminnan tarkoituksena on tarjota osaamisympäristö kulttuurin ja taiteen uudistumiselle, ammatillisen osaamisen laajentumiselle ja kehittymiselle sekä luovien alojen toiminnan mahdollisuuksien vahvistumiselle kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä yrittäjyyden keinoin.
Yhteiskunnallinen vuorovaikutus
Teatterikorkeakoulun opetus, taiteellinen toiminta ja tutkimus ovat laadukkaita ja vaikuttavat taide-elämän ja koko yhteiskunnan kehitykseen. Teatterikorkeakoulu on aktiivinen ja ulospäin suuntautunut yliopisto. Opiskelijoiden työ näkyy suoraan yhteiskunnassa jo opintojen aikana, sillä Teatterikorkeakoulun esitykset levittäytyvät myös perinteisten esitystilojen ulkopuolelle. Yliopistosta valmistuneet taiteilijat ja taideopettajat ottavat vastuuta oman alansa kehittämisestä sekä kykenevät perustelemaan taiteen oikeutuksen ja taideopetuksen merkityksen yhteiskunnalle.
Kansainvälistyminen
Kansainvälisyys on osa Teatterikorkeakoulun toimintaa sen kaikilla tasoilla. Kansainvälinen toiminta on aloitteellista, pitkäjänteistä, joustavaa ja vastuullista. Se tukee opetuksen ja tutkimuksen tavoitteita. Teatterikorkeakoulu edistää toiminnallaan monikulttuurisen Suomen kehittymistä.
Teatterikorkeakoulun kansainvälistymisstrategia on jaettu neljään toimintalinjaan: vaihto- ja vierailutoiminta, kansainväliset tutkinnot, kansainvälinen arki ja kotikansainvälistyminen.
Henkilöstö
Teatterikorkeakoulun tavoitteena on turvata strategisista tavoitteista lähtevä osaava, innostunut ja työhön sitoutunut henkilöstö. |