©Kimmo Karjunen

Lokakuu 2007, väsin eli valo- ja äänisuunnittelun laitoksen johtajan, professori Markku Uimosen uusi työhuone Helsingin Sörnäisissä. Kirjahyllyllä, lasioven takana seisoo viskipullo. Siellä se saa rauhassa pölyttyä ja odotella arvoisiaan vieraita. Enää ei ole kiire, ei ainakaan luukuttamaan kahden kaupungin väliä. Valo- ja äänisuunnittelijat ovat palanneet kotiin, muun korkeakoulun yhteyteen. Kuudentoista vuoden exodus on ohi.

Mutta eipäs päästetä siitä aivan vielä irti: mikä on Tampereen perintö? Entä millainen on laitoksen identiteetti ja filosofia, missä painopisteet? Nyt, Helsingissä?

Uimonen asettaa sanansa huolellisesti. "Tampere on hieno kulttuurikaupunki. Mutta, se ei pysty tarjoamaan tällaiselle opiskelijamäärälle jatkuvasti projekteja. Helsingissä tapahtuu enemmän kaikkea. On marginaalia toteuttaa asioita."

Kyse on tietenkin logistiikan helpottumisesta, mutta myös vaikeammin mitattavasta kriittisen massan kasvusta.

"Tärkeimmät asiat tapahtuvat usein sattumalta. Siksi on tärkeää, että väs-opiskelijoiden yhdessäolo muiden kanssa on luontevaa ja arkipäiväistä eikä tilaustyötä, läsnäoloa ilman tuotantopainetta."

"Koko 2000-luku on ollut yhteistyön kasvua. Se tarkoittaa yhteisiä kursseja tai työpajoja, joiden pedagoginen tavoite ei ole esitys. Tämä on ollut Tampereelta käsin vaikeaa, jopa mahdotonta."

Olisiko maailma sitten valoisampi mikäli väs ei olisi 80-luvun lopulla siirtynyt parisataa kilometriä pohjoiseen? Menetettiinkö evakkoretkellä muutama sukupolvi? Ei välttämättä. Välimatka merkitsee myös eri näkökulmaa. Eikä ilma ole aivan niin rikinkatkuista kuin polttopisteessä.

"Olimme silloin, ja olemme edelleen, nuori koulutusohjelma. Teatterissa nopein muutos viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on tapahtunut valossa ja äänessä. Syntyi uusi taiteilijaidentiteetti. Sen luomisen kannalta saattoi olla hyväkin, että olimme kauempana toisinaan raskaista konventioista ja hierarkioista. Meillä oli rauha. Enää identiteettimme ei ole kyseenalainen, on helppoa olla taas lähellä muita."

Käytävillä on kuulunut myös rutinaa. Väsistä on tulossa vähän kuin valtio valtiossa. Ne haluavat pitää hajurakoa. Luovat penteleet omaa imagoaan irrallaan muusta TeaKista.

Uimosta tällaiset puheet korpeavat rajusti. Hänen mukaansa pärinän takana lienee pelko siitä, että valo- ja äänisuunnittelijoiden ego olisi pullistunut yli äyräiden. Roskaa!

"Ei vahva identiteetti estä yhteistyötä. Ohjaajan käskytykset eivät vain enää toimi, vaikka on selvää, että hänellä on päätösvalta. Hyvällä itsetunnolla varustetulla vässiläisellä ei ole sitä päätösvaltaa vaikeuksia hyväksyä. Mutta samalla, ohjaajalle on olennaista saada rinnalleen vahvanäkemyksellinen, luotettava valo/äänisuunnittelija, joka pystyy työn myös toteuttamaan."

"Ambitiot eivät tietenkään saa mennä ohi teoksen – tätä kai on pelätty, rinnakkaiselämyksen toteuttamista. Konfliktit syntyvät, kun näkemykset eivät löydä toisiaan. Helsinkiin muutolla voi olla sekin vaikutus, että sellaista tilannetta ei synny. Ymmärrys lisääntyy."

Väärinkäsityksiä saattaa nousta valo- ja äänisuunnittelijoiden identiteetistä. Se ei nimittäin ole monoliittinen möhkäle, vaan pikemminkin eri kulmista erilaisena heijastuva prisma.

"Työskentelemme eri tavoin eri tahojen kanssa. Identiteetti on suhteessa tilanteeseen ja työhön. Näyttelijöillä voi olla ihmisistämme eri käsitys kuin kuvataiteilijoilla. Valo- ja ääni ovat mukana muuallakin kuin näyttämötaiteissa. Väs ei siis ole olemassa vain TeaKia varten. Yhteistyö esimerkiksi muiden taidekorkeakoulujen kanssa on keskeistä."

Alan monimuotoisuuden takia koulutus halutaan pitää avarana. Vaikutteita ammennetaan naapuritaiteista. Nykyiset noin viisikymmentä aktiiviopiskelijaa eivät saa sementoitua insinöörisapluunaa, vaan nopealiikkeisen ja joustavan paletin. Kun tarjolla on hyvä luennoitsija tai yhteistyökuvio, reagointi on nopeaa. Haastatteluviikolla on tulossa kurssia pitämään englantilainen performanssiguru.

Koulutuksen avoin ja poikkitaiteellinen luonne ja rakenne perustelevat väsin korkeakoulustatuksen. Kuten myös terve suhde teknologiaan.

"Meillä toteutuu taideyliopistoajatus, jonka mukaan pystymme tuottamaan täysin uutta ajattelua, kehittämään taiteen kenttää, kokeilemaan ja tekemään enemmän kuin vain jotenkin alisteisesti palvelemaan sitä", Uimonen selventää.

"Opetus on nostettu ylös käsityöstä. Kriittinen ja analyyttinen suhde teknologiaan on välttämätön. On erotettava laitteet ja ohjelmistot sekä näkemys, vaikka nykyään onkin mahdotonta kuljettaa näkemystä tajuamatta teknologiaa. Täällä opetetaan instrumentti, mutta käytetään myös paljon aikaa kysymyksiin miksi ja mihin."

Symbioottinen asema muiden laitosten rinnalla osana esittävien taiteiden korkeakoulua on poikkeuksellinen myös kansainvälisesti. Muualla tuotantoja tehdään pienoismallitasolla tai erillään koulusta. TeaKissa sana muuttuu lihaksi saman katon alla.

Harvinaista on myös riippumattomuus. Toisin kuin esimerkiksi Amerikassa, missä monet opinahjot ovat rahoituksen ja laitekannan varmistaakseen tehneet naimakauppoja teollisuuden ja ammattijärjestöjen kanssa. Pahimmillaan koulut vajoavat Broadwaylle testaaviksi puudeleiksi.

Mistä päästäänkin rahaan, ikuisuusaihe kenen tahansa laitosjohtajan kanssa. Ja varsinkin väsin, missä rahoituskriisi on lähtökohtainen. Uimonen ei kuitenkaan ruikuta, kunhan toteaa realiteetit.

"Digitaalinen vallankumous on muuttanut kaiken. Ala vaikeutuu koko ajan ja päivitystarve on nopeutunut. Esimerkiksi kaksi vuotta vanhoilla ohjelmistoilla ei pysty toimimaan. Silti edelleen näyttää olevan helpompi perustella kertarahoitus, kuin jatkuva ylläpito. Olisi oltava jokin potti erillään tuntiopetusrahoista. Meillä on kaksi professoria ja kaksi lehtoria. Loput ovat vierailevia tuntiopettajia, nyt heitä on neljäkymmentäviisi. Heihin se raha suurimmaksi osaksi menee."

Yksi ratkaisu, joskin ainakin toistaiseksi teoreettinen, voisi olla englanninkielinen ja reilusti maksullinen maisteriohjelma. Toisin kuin muissa koulutusohjelmissa (ehkä tanssia lukuun ottamatta), valossa ja äänessä kielimuuri on huomattavasti matalampi. Ohjelmistot puhuvat englantia.

Tiedusteluja ulkomailta tulee viikoittain. Eikä ihme. Taso-ongelma kallistuu väsin "hyväksi".

"Jos on opiskellut täällä neljä vuotta ja haluaa ulkomaille jatkamaan – vastaavaa ei löydy. Englannissa on vasta nyt aloittanut kaksi ohjelmaa. Münchenissä on yksi paikka, tosin jo ammatissa oleville ihmisille. Ja Amerikassa on näitä enemmän pelkkää teknistä osaamista tarjoavia yliopistoja. Olemme poikkeuksia, olleet sitä jo kaksikymmentä vuotta", toteaa Markku Uimonen.

Pekka Vänttinen

VÄSin uudet tilat sijaitsevat osoitteessa Lintulahdenkatu 3, vanhassa Elannon pääkonttorin korttelissa.